Botanix - lehti kasveista ja puutarhanhoidosta

Botanix Suomi

Annoona (Annona cherimola)

Tällä hetkellä Eurooppaan tuodaan hyvin kiinnostavan tyyppisiä trooppisia hedelmiä. Olen onnistunut ostamaan annoonan hedelmän ja maistamaan sitä. Sitä ei löydy hedelmäkaupoista, mutta oman hyvän makuni ansiosta se tulee löytämään paikkansa myös sieltä!

Sunnuntai 10.2.2013 19:20 | tulosta | Eksoottiset kasvit

Kukkasipulien ja taimien istutus

Ota postitse saamasi kukkasipulit ja taimet pois pakkauksestaan ja säilytä niitä varjossa 2–3 päivän ajan. Voit myös istuttaa ne välittömästi, kunhan huolehdit siitä, että ne ovat varjossa eivätkä altistu lainkaan suoralle auringonvalolle muutamaan päivään.

Perjantai 8.2.2013 17:14 | tulosta | Kasvien kasvatusohjeita

Mitä tehdä leikatulle ruoholle?

Jos rakastat kaunista, matalaa ruohomattoa, leikkaat varmasti nurmikkosi säännöllisesti. Säännöllisesti leikattu nurmikko tuottaa kuitenkin suuria määriä ruohoa, josta on vain vaivaa sinulle. Suurin osa tuntemistani puutarhureista hankkiutuu ruohosta eroon kotitalousjätteenä. Voin vain pudistaa epäuskoisena päätäni ihmisille, jotka huoletta päästävät käsistään halvimman lannoitteen!

Torstai 7.2.2013 20:09 | tulosta | Nurmikko

Kuinka leikkaat nurmikkosi oikein?

Saadaksesi paksun ruohomaton sinun täytyy leikata nurmikkosi oikein. Yksikään havupuu ei näytä hyvältä, jos sitä reunustaa kuoleva nurmikko!

Keskiviikko 6.2.2013 14:07 | tulosta | Nurmikko

Kuinka vähentää piilokkaiden määrää?

Oletan että piilokasta ei tarvitse esitellä sinulle. Kyseessä on pieni 3–4 mm pituinen kovakuoriainen, joka voidaan löytää esimerkiksi keittiön siementen seasta.

Nämä haitalliset pikkuiset kovakuoriaiset kehittyvät kaikentyyppisten palkojen sisällä. Itse asiassa jokaisessa palossa on joitain näistä olioista – härkäpapu, herne, linssit, puutarhan härkäpavut – kaikilla on oma piilokaslajinsa.

Vahingoittuneista siemenistä voidaan havaita jälkiä, joiden kohdalta toukat ovat porautuneen niiden sisään. Kun aikuinen kovakuoriainen kuoriutuu, porausreiät ovat silmin erotettavissa. Kovakuoriaiset aiheuttavat usein eniten vahinkoa varastoinnin aikana (koska elinolosuhteet ovat ihanteelliset), huolimatta siitä tosiseikasta, että kasvi oli saastunut jo puutarhassa ollessaan.

Tiistai 5.2.2013 19:05 | tulosta | Tuhoeläimet

Uuden nurmikon istutus

Euroopassa uuden nurmikon tai jo olemassa olevan nurmikon lisänurmen paras istutusaika on toukokuusta kesäkuuhun. Jos keväällä sataa hyvin vähän, heinäkuu saattaa olla paras aika istuttaa.

Maanantai 4.2.2013 19:04 | tulosta | Nurmikko

Khasinmänty (Pinus kesiya)

Khasinmänty (Pinus kesiya) on Aasiasta peräisin oleva, nopeakasvuinen laji, jota ei yleensä viljellä kotimaansa ulkopuolella. Puut ovat noin 30–35 metrin korkuisia ja runko voi kasvaa jopa halkaisijaltaan 1 m paksuksi. Jokaisessa haarassa on kolme piikkiä – kukin niistä on noin 15–20 cm pitkä. Näiden puiden hedelmät (kävyt) ovat noin 5–9 cm pituisia ja siemenet noin 1,5–2,5 cm pituisia.

Sunnuntai 3.2.2013 19:00 | tulosta | Havupuut

Osterivinokkaan kasvatus (Pleurotus ostreatus)

Osterivinokas (Pleurotus ostreatus) on nykyään jopa herkkusientä suositumpi sieni! Osterivinokkaalla on siihen verrattuna eräs suuri etu puolellaan – sitä ei voida sekoittaa myrkylliseen kavalakärpässieneen (Amanita phalloides).

Osterivinokas (Pleurotus ostreatus) sisältää runsaasti vitamiineja, aminohappoja ja mineraaleja, jotka suojaavat kehoa myrkyllisten aineiden vaikutuksilta. Se auttaa myös alentamaan veren kolesteroliarvoja ja on erittäin käyttökelpoinen dieeteissä sen vähäkalorisuuden takia. Sen uskotaan myös sisältävän syöpää ehkäiseviä aineita.

Lauantai 2.2.2013 18:59 | tulosta | Sienet

NOVODOR FC taistelussa koloradokuoriaista vastaan

En usko, että koloradokuoriainen (Leptinotarsa decemlineata) tarvitsee erityistä esittelyä, sillä kaikki tuntevat tämän hyvin hankalan haittaeläimen, joka on perunalle erittäin vahingollinen ja josta ei pääse eroon kemikaaleja käyttämättä. Tällä hetkellä ei tunneta mitään biologisia menetelmiä, joilla koloradokuoriasta voitaisiin torjua.

Torstai 31.1.2013 22:58 | tulosta | Tuhoeläimet

Parajubaea torallyi palmu

Parajubaea torallyi on komea ja kestävä Etelä-Amerikkalainen palmu. Puutarhurit kuitenkin harvoin kasvattavat sitä sen luontaisen esiintymisalueen Bolivian ulkopuolella, sen suurten siementen takia (niiden kuljetuskustannukset ovat kalliit).

Se on kotoisin Boliviasta ja kasvaa kuivissa ja pölyisissä Andien välisissä laaksoissa 2 700–3 400 m merenpinnasta. Se on siten maailman korkeimmalla kasvava palmulaji. Lämpötila nousee harvoin yli 20 °C ja halla on näissä korkeuksissa yleistä. Lämpötila laskee talvikuukausina (heinä-elokuu) usein jopa –7 °C asti ja vuotuinen sademäärä on vain 550 mm.

Keskiviikko 30.1.2013 22:50 | tulosta | Palmut

Continue: 1-10 11-20 21-22

KPR tietoa

Logo of KPR - Gardeners Club Slovakia
KPR - puutarhaklubi on kansainvälinen puutarhureiden organisaatio. Lue lisää...
Jaa kokemuksesi kasvien kasvattamisesta. Kirjoita artikkeli puutarhanhoidosta, kasveista, niiden kasvatuksesta jne. ja julkaise se meidän Botanix-lehtemme omalla kielelläsi kirjoitetussa versiossa. Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja.

Luokat: Kaikki Eksoottiset kasvit Havupuut Kasvien kasvatusohjeita Kylmänkestävät palmut Nurmikko Palmut Sienet Tuhoeläimet Vesi ja vesikasvit